Tänään alkoi lomaviikko, kauppiksessa ei ole opetusta, kuvataidekurssejakaan ei ole muuta kuin elävän mallin piirustus. Ihmeellistä. Vaikka olenkin vuorotteluvapaalla, niin aktiviteettia on riittänyt aivan jopa stressiin saakka.
Eräällä kauppiksen kurssilla tehtävänä oli analysoida huippuyhteiskuntavastuulliseksi noteerattu yritys. Tällä kurssilla on ollut ihan kiitettävästi artikkeleita luettavana ja läksynkuulustelua ja analyysin piti kruunata kurssin puoliväli. Kurssi on englanninkielinen.
Meidän ryhmä valitsi analysoitavansa yrityksensä ja ensimmäinen tapaaminen oli kaksi viikkoa ennen esitystä ja palautusta. Meitä oli pohjoisesta minä, kaksi idästä ja kolme etelästä, kaikki Euroopan maista. Tosin yksi eteläinen oli ensimmäisestä tapaamisesta pois äkillisen menon takia, mikä oli harmi, koska hän oli se, joka pystyi englanninkieliseen vuorovaikutukseen parhaiten.
Minulle yritysesittely ja analyysin tekeminen ei tuottanut vielä paniikkia ensimmäisen tapaamisen jälkeen ja lupauduin tarkistamaan harkkatyön kieliasun. Ja eikun vain töihin!
Noh, sunnuntaina, neljä päivää ennen palautusta olin melkein saanut kaikki tekstit ja ne mitkä olin saanut, saivat minut valvomaan useamman tunnin seuraavan yön aikana. Yöunien menettämistä tapahtuu minulle nykyään todella harvoin. Ajattelin reilusti kysäistä sähköpostilla toisilta lupaa tehdä muutoksia tekstien pituuteen, koska sivuja oli jo tuossa vaiheessa tuplasti liikaa, emmekä olleet oikein vielä puolessa välissä työtä. Pyysin vielä lisäämään viitteet, mikä minusta on tavallista kun tuotetaan tällaista tekstiä.
Idästä tuli suostumus, mutta etelästä tuli negatiivissävytteistä viestiä. He kokivat, että väitän heidän kopioivan ja sanoivat tehneensä niin paljon ponnisteluja englanninkieliseen tuotokseen, etteivät halunnnet lyhentää tekstiä. Ohhoh. Tietenkin pahoittelin, etten ollut ilmaissut itseäni heille selkeällä tavalla, mutta en todellakaan ajatellut heidän kopioivan, viitteet vain puuttuivat ja työn kannalta ei voi kauheasti suoltaa tekstiä, kun se pitää saada mahtumaan kokonaisuudessaan kymmenelle sivulle. Kahdeksan sivua on silloin mielestäni liikaa heidän osuudessaan.
Sitten tuli vähän ajan päästä viesti siltä poissaolleelta ja hän halusi ehdottomasti, että kaikki, isolla kirjoitettuna, ovat paikalla kun nähdään seuraavan kerran, mutta kun hänellä on niin tiukka aikataulu, niin on vaikeata löytää sopiva rakonen tapaamiselle. Onneksi sellainen löytyi tiistai-illalla.
Sillä tapaamisella yritimme saada kokoon työtämme ja selvittää miten edetä analyysin kanssa. Seuraavaksi minun piti selittää mikä on analyysi ja miten sellaisesta kirjoitetaan. Otti tiukille. Ja seuraavana päivänä tapasin osan porukkaa ja katsastimme analyysiosion. Voin aivan vilpittömästi myöntää, että tässä kohtaa olin vain tyytyväinen jos jotakin analyysin tapaista ilmestyi, en jaksanut enää kauheasti panostaa omaan osuuteeni, kunhan vain saamme jotain kurottua kokoon. Koko ajan minulta kysyttiin varmennusta, että onko tämä hyvä, tehdäänkö tämä näin, jne. Enhän minäkään ollut opiskellut tuota ainetta aikaisemmin, joten tietoni olivat samalla pohjalla kuin muiden ryhmäläisten, joten varmuudella en pystynyt vastaamaan.
Onneksi muut hoitivat voimapistenäytöksen kokoamisen, kun minä yritin saada tekstiin yhteneväisyyttä ja analyyttistä otetta. Vielä palautusta ja esitystä edeltävä yönä kirjoitin apinan raivolla harkkatyötä yhteen saakka yöllä ja seuraavana aamuna tulostin sen.
En enää jaksanut panostaa esitelmään, olin aivan poikki, takeltelin sanoissa ja kun opettaja näytti, että on vain kaksi minuutia jäljellä, niin ohitin reilusti pari diaa. Joka tapauksessa niitä esityksiä oli kaiken kaikkiaan seitsemän, eikä kukaan tainnut kuunnella ketään. Olin tyytyväinen, että saimme työmme ainakin siedettävälle tasolle. Kaikki muut ryhmän jäsenet olivat kirjoittaneet paperille mitä aikoivat sanoa osuudessaan esityksensä aikana, minunkin olisi pitänyt tehdä niin, mutta minulta oli energia loppu, yksinkertaisesti.
Tämän prosessin aikana minulle tuli täytenä yllätyksenä jotkut asiat, vaikka olenkin ollut tietoinen niistä jo viikkoja sitten, muun muassa englannin kielen taso. Viittaukset ja analyysinteon olin olettanut tapahtuvan sutjakkaammin, koska kurssi on kuitenkin maisteri-tason kurssi. Tässä työssä minulle oli erittäin paljon hyötyä muidenkin kielten kuin englannin osaamisesta.
Sen verran tarkkailin muita ryhmiä, että kireitä ilmeitä näkyi jonkin verran ja kuulemma muillakin oli ollut tilanteita, kuten amerikkalaiset sanovat. Meidän ryhmän tiimihenki oli kuitenkin hyvä ja pystymme pääsemään yli vaikeuksista ja juttelemaan iloisesti keskenämme. Toiset kysyivät, että haluanko vielä jatkaa harkkatöiden tekoa heidän kansaan ja tietenkin haluan, meillä nyt vuorovaikutuksellinen tiimi! Ne idän tiimiläiset kutsuivat jopa minut bileisiin viime viikolla, miten liikuttavaa...
Nyt odotan kiinnostuksella arvosanaa työstämme, lomailen kuitenkin antaumuksella, olenhan vuorotteluvapaalla!
maanantai 25. lokakuuta 2010
torstai 21. lokakuuta 2010
Ja aina vaan lakkoja...
Lakkoja riittää ihan kiitettävästi, muttta toistaiseksi aina olen päässyt kulkemaan kulloiseenkin päämäärääni. Uutisissa ilmoitettiin taas uusista mobilisaatiopäivistä. Välillä tuskastuttaa voimakkaasti kun metroa joutuu odottamaan kauan, joskus jopa 15 minuuttia, ja se on kauan se! Onneksi metrokäytävillä on lämmintä. Sitkeitä mielenosoittajia ovat nämä ranskalaiset. He perustelevat kovasti eläkeikänsä oikeellisuudesta, että he aloittavat työelämänsä aikaisemmin kuin muut eurooppalaiset, joten turha on perustella heille vetoamalla muihin eurooppalaisiin. Tosin mielestäni he voisivat ruveta myös laskemaan kuinka monta työ/palkkapäivää he menettävät kun ovat niin usein lakossa, mutta on kai asioita, joita ei voi rahassa laskea...
Linkissä kompakti video lokakuiseen taidokkaaseen mielenosoitukseen http://www.youtube.com/watch?v=2O9QEMHzIvY. Toisaalta minusta on ihailtavaa, että ranskalaiset uskaltautuvat marssimaan kaduille kertomaan mielipiteensä, eikä piileksitä lammasmaisesti jupisten selkien takana tai hyväksytä kaikkea nielemättä, toisaalta taas asioita voi nähdä niin monelta kantilta. Mene ja tiedä, hoh hoh hoijaa.
Linkissä kompakti video lokakuiseen taidokkaaseen mielenosoitukseen http://www.youtube.com/watch?v=2O9QEMHzIvY. Toisaalta minusta on ihailtavaa, että ranskalaiset uskaltautuvat marssimaan kaduille kertomaan mielipiteensä, eikä piileksitä lammasmaisesti jupisten selkien takana tai hyväksytä kaikkea nielemättä, toisaalta taas asioita voi nähdä niin monelta kantilta. Mene ja tiedä, hoh hoh hoijaa.
torstai 14. lokakuuta 2010
Kolmas kahden päivän lakko
Koin kahden päivän lakon, aina vaan samasta asiasta, eläkeiästä. Tällä kertaa se vaikutti kulkureittini metrolinjoihin, joko pidentyneinä odotusaikoina tai järjettömän täynnä oleviin metrovaunuihin. Tällä kertaa huumorin kukka oli kireänä.
Eilen kotimatkalla noin yhdeksän aikoihin samaan vaunuun tunkeutui hiprakassa oleva maalaishenkinen, ehkä jo eläkeiässä (ranskalaisten) oleva mies. Poskien punotuksesta päätellen, hän oli ehkäsen nautisteskellut jo pidempäänkin aikuisten tuhmaa mehua.
Hän kertoi kovaan ääneen seuraavaa: "Ensin pää ja sitten työnnät, niin se menee". Kaikki nauroivat hänen kommenteilleen. Hän jatkoi kommenttejaan, ne olivat aika toistuvia saman työntöasian ympärille. Jossakin vaiheessa hän tokaisi, että heill kotpuolessa karjaakin kohdellaan paremmin kuin Pariisin metrossa. Tokaisu sai minut mietteliääksi.
La Défense, jossa kauppis on, Pariisin kaupungin ulkopuolella ja sinne on vaikka mitä liikenneyhteyksiä. Ruuhka-aikana ihmislaumojen siirtymiset muistuttavat karjalaumaa ja niitä on paljon, käyhän tuossa kaupunginosassa 160 000 henkilöä töissä päivittäin. 160 000! Se on valtaisa määrä ja minulle käsittämätön. Onkohan Tampereella niin paljon asukkaita? Ja ne pitäisi aamuisin lahdata työpäivisin kaiken maailman vehkeillä yhteen kaupunginosaan, huh huh.
La Défense ei ole suosikkipaikkojani tässä kylässä, ei todellakaan, vaikkakin se on kiinnostava urbanismin kannalta. Iltaisin siellä ei juurikan liiku paljon ketään, joten kuvittelisin sen aika karuksi paikaksi iltaisin. Päivällä siellä on niin paljon populaa, että voi vain ihmetellä miten paljon erilaisia ihmisiä maa päällänsä kantaakaan. Vikkonloppuisin siellä käydään shoppailemassa jättimegagiga suuressa ostoskeskuksessa. Sekin on niin iso, että en jaksa oikeen tallustella siellä paljoakaan. Onhan siellä kuitenkin rautakauppa...
Näin koin kolmannen lakon.
Eilen kotimatkalla noin yhdeksän aikoihin samaan vaunuun tunkeutui hiprakassa oleva maalaishenkinen, ehkä jo eläkeiässä (ranskalaisten) oleva mies. Poskien punotuksesta päätellen, hän oli ehkäsen nautisteskellut jo pidempäänkin aikuisten tuhmaa mehua.
Hän kertoi kovaan ääneen seuraavaa: "Ensin pää ja sitten työnnät, niin se menee". Kaikki nauroivat hänen kommenteilleen. Hän jatkoi kommenttejaan, ne olivat aika toistuvia saman työntöasian ympärille. Jossakin vaiheessa hän tokaisi, että heill kotpuolessa karjaakin kohdellaan paremmin kuin Pariisin metrossa. Tokaisu sai minut mietteliääksi.
La Défense, jossa kauppis on, Pariisin kaupungin ulkopuolella ja sinne on vaikka mitä liikenneyhteyksiä. Ruuhka-aikana ihmislaumojen siirtymiset muistuttavat karjalaumaa ja niitä on paljon, käyhän tuossa kaupunginosassa 160 000 henkilöä töissä päivittäin. 160 000! Se on valtaisa määrä ja minulle käsittämätön. Onkohan Tampereella niin paljon asukkaita? Ja ne pitäisi aamuisin lahdata työpäivisin kaiken maailman vehkeillä yhteen kaupunginosaan, huh huh.
La Défense ei ole suosikkipaikkojani tässä kylässä, ei todellakaan, vaikkakin se on kiinnostava urbanismin kannalta. Iltaisin siellä ei juurikan liiku paljon ketään, joten kuvittelisin sen aika karuksi paikaksi iltaisin. Päivällä siellä on niin paljon populaa, että voi vain ihmetellä miten paljon erilaisia ihmisiä maa päällänsä kantaakaan. Vikkonloppuisin siellä käydään shoppailemassa jättimegagiga suuressa ostoskeskuksessa. Sekin on niin iso, että en jaksa oikeen tallustella siellä paljoakaan. Onhan siellä kuitenkin rautakauppa...
Näin koin kolmannen lakon.
sunnuntai 10. lokakuuta 2010
Asuminen Pariisissa
Asuminen Pariisissa on kallista, se on hyvin yksinkertaista. Itselläni oli onnea löytää kohtuuhintainen asunto mukavasta kaupunginosasta, sen vuokra vastaa luultavimmin Lappeenrannan keskustan pienten kaksioiden vuokraa ilman saunaa. Neliöitä asunnossani on 17 ja ne ovat hyvin tarkkaan käytössä, kun aukaisen vuodesohvan, niin se peittää melkeimpää 2/3 asunnosta. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen asuntooni, onhan se lähellä metroasemaa ja siten kaikki on lähellä. Talokin on rauhallinen eikä liikenteen melua kuulu.
Olen tarkkaillut asuntojen myyntihintoja kaupunginosassani ja onhan ne kalliita. Suurinpiirtein viisikymmentä neliöinen kaksiö maksaa noin 300 000 - 350 000 euroa näillä kulmilla. Minulla ei ole selkeätä käsitystä pariisilaisten palkkatasosta, mutta aika kauan saa varmasti maksella heidänkin palkoillaan näitä hintoja. Lappeenrannan asuntoni tämänhetkisellä myyntihinnalla saisin tästä kaupunginosasta noin seitsemän neliön ullakkohuoneen, jonka suihku on käytävällä. No se jos mikä, olisi mahtavaa...Kyllä tästä kylästä toki löytyy huokeampaakin asumusta, mutta aika laitamaille täytyy mennä.
Tila on luksusta. Olen tässä viime päivinä valmistellut ikonlautaani tuossa keittokaapissa ja kieltämättä kaipaillut isoa keittiötäni Lappeenrannassa. Jänisliiman ja liidun keittäminen ja sekoittelu on helpompaa kun on edes hiukkasen laskutilaa hellan vieressä. Toki näinkin se on onnistunut.
Pieni tila ei innosta kokkaamiseen, joten ei ihme, että tämä kaupunki on täynnä ravintoloita ja puistoissa on paljon ihmisiä kun siellä sitä tilaa on. En sitten tiedä ovatko pienet tilat ovat seurausta siitä, että tarjontaa on ulkopuolella ja tarvetta ei ole rakentaa isoja keittiöitä vai että, ulkopuolinen tarjonta on kasvanut, koska on pieniä keittiöitä ja populaa on vain tullut lisää.
Mene ja tiedä, olen kovin iloinen joka tapauksessa tämän kaupungin ravintoloiden kirjosta. Kauppiksenkin ravintolan ruuat ovat erinomaisia, mutta ne tilat... LUT:in ruokalan näkymät ovat kyllä kauniit, ihan näin mainitakseni. Ravintolat ovatkin sitten jo ihan oma aiheensa.
Olen tarkkaillut asuntojen myyntihintoja kaupunginosassani ja onhan ne kalliita. Suurinpiirtein viisikymmentä neliöinen kaksiö maksaa noin 300 000 - 350 000 euroa näillä kulmilla. Minulla ei ole selkeätä käsitystä pariisilaisten palkkatasosta, mutta aika kauan saa varmasti maksella heidänkin palkoillaan näitä hintoja. Lappeenrannan asuntoni tämänhetkisellä myyntihinnalla saisin tästä kaupunginosasta noin seitsemän neliön ullakkohuoneen, jonka suihku on käytävällä. No se jos mikä, olisi mahtavaa...Kyllä tästä kylästä toki löytyy huokeampaakin asumusta, mutta aika laitamaille täytyy mennä.
Tila on luksusta. Olen tässä viime päivinä valmistellut ikonlautaani tuossa keittokaapissa ja kieltämättä kaipaillut isoa keittiötäni Lappeenrannassa. Jänisliiman ja liidun keittäminen ja sekoittelu on helpompaa kun on edes hiukkasen laskutilaa hellan vieressä. Toki näinkin se on onnistunut.
Pieni tila ei innosta kokkaamiseen, joten ei ihme, että tämä kaupunki on täynnä ravintoloita ja puistoissa on paljon ihmisiä kun siellä sitä tilaa on. En sitten tiedä ovatko pienet tilat ovat seurausta siitä, että tarjontaa on ulkopuolella ja tarvetta ei ole rakentaa isoja keittiöitä vai että, ulkopuolinen tarjonta on kasvanut, koska on pieniä keittiöitä ja populaa on vain tullut lisää.
Mene ja tiedä, olen kovin iloinen joka tapauksessa tämän kaupungin ravintoloiden kirjosta. Kauppiksenkin ravintolan ruuat ovat erinomaisia, mutta ne tilat... LUT:in ruokalan näkymät ovat kyllä kauniit, ihan näin mainitakseni. Ravintolat ovatkin sitten jo ihan oma aiheensa.
maanantai 4. lokakuuta 2010
Hyvää Joulua!
Uskomatonta, mutta tänään lähimarkettiin oli saapunut joulusuklaat! Vaikka tunnustaudunkin täysin jouluhurahtaneeksi, niin tämä on nyt sentään ihan liian aikaista! Korttelin krääsäkaupan ovenpieleen on ilmestynyt muovijoulukuusia! Mitä tämä oikein on?!? Onko joulupukinmaa siirtynyt Pariisiin? Hyvä tavaton.
sunnuntai 3. lokakuuta 2010
Sunnuntai-iltapäivä suur-Pariisissa
Kurssilla Katseita kaupunkiin on tehtävänä tutustua Pariisin vieressä olevaan kaupunkiin nimeltä Saint Denis. Pariisia ympäröi monentyyppisiä lähiöitä, jotka ovat kuitenkin omia kaupunkejaan ja Saint Denis on yksi niistä. Kieltämättä minulla oli negatiivinen kuva kyseisestä alueesta. Jokaiselle kurssilaiselle on annettu oma tarkoin rajattu tarkkailukohde ja sitä pitää havainnoida kaikin aistein ja sitten kirjoittaa sen perusteella raportti.
Läksin matkaan puolelta päivin. Saavuin metroasemalle ja nousin ylös ja alue näytti juuri siltä, miltä olinkin sen kuvitellut näyttävän. Jonkin verran roskia siellä täällä ja suuria katuja, siirtolaisperäisiä asukkaita. Vaeltelin siellä ympäriinsä. Mielikuvani vain vahvistui, kunnes tulin Ranskan sähkölafkan viereiselle alueelle, josta se oli myynyt maapalstaansa ja sinne oli rakennettu kerrostaloja. Ne olivat hyvinhoidettuja ja ympärillä oli laventeli- ja ruusuistutuksia.
Kävelin vielä eteenpäin ja viheralueet olivat aina vain ihastuttavimpia. Havaitsin kymmenkunta ihmistä pöydän ympärillä nurmen vieressä ja lähestyin hitaasti heitä ja ajattelin kävellä ohi huomaamattomasti, mutta eräs nainen pysäytti minut ja kysyi, että haluaisinko nauttia pöydän antimista. Hän kertoi, että heillä on asukasyhdistys, jonka takoituksena on parantaa alueen viihtyvyyttä. Otin kutsun vastaan ja juttelin tovin ihmisten kanssa, he kertoivat mitä kaikkea he olivat tehneet alueella ja minä kuuntelin korva tarkkana.
Se oli aivan ihastuttava tapahtuma, ei ainoastaan sain haastatteluja tehtävääni, mutta kuuntelin liikuttuneena miten paljon nämä ihmiset olivat tehneet saadakseen asuinalueensa viihtyisemmäksi ja alue näytti kauniilta. Kunta oli laittanut istutukset, mutta asukkaat huolehtivat, että ne pysyvät kunnossa. Nyt he halusivat kutsua muita sunnuntai-iltapäivän viettoon ja kertoa toiminnastaan ja kannustaa heitä pitämään paikat kunnossa. He tekivät minuun suuren vaikutuksen. Ihailtavaa aktiivisuutta.
Läksin Saint Denistä iloisin mielin ja mielikuvani paikasta oli kovin toisenlainen kuin aamulla ennen vierailuani. Saavuin omaan kortteliini, jossa oli taiteiden festarit. Lähikatu oli suljettu ja se oli täynnä taiteenmyyntikojuja ja konsertteja ja runonlausuntaa. Nautin kupillisen kahvia kuunnellen reggaeta ja ostin pienen grafiikkateoksen.
Kaiken kaikkiaan tämä sunnuntai-iltapäivä oli oikein mukava, lämmintäkin oli yli 20 astetta.
Läksin matkaan puolelta päivin. Saavuin metroasemalle ja nousin ylös ja alue näytti juuri siltä, miltä olinkin sen kuvitellut näyttävän. Jonkin verran roskia siellä täällä ja suuria katuja, siirtolaisperäisiä asukkaita. Vaeltelin siellä ympäriinsä. Mielikuvani vain vahvistui, kunnes tulin Ranskan sähkölafkan viereiselle alueelle, josta se oli myynyt maapalstaansa ja sinne oli rakennettu kerrostaloja. Ne olivat hyvinhoidettuja ja ympärillä oli laventeli- ja ruusuistutuksia.
Kävelin vielä eteenpäin ja viheralueet olivat aina vain ihastuttavimpia. Havaitsin kymmenkunta ihmistä pöydän ympärillä nurmen vieressä ja lähestyin hitaasti heitä ja ajattelin kävellä ohi huomaamattomasti, mutta eräs nainen pysäytti minut ja kysyi, että haluaisinko nauttia pöydän antimista. Hän kertoi, että heillä on asukasyhdistys, jonka takoituksena on parantaa alueen viihtyvyyttä. Otin kutsun vastaan ja juttelin tovin ihmisten kanssa, he kertoivat mitä kaikkea he olivat tehneet alueella ja minä kuuntelin korva tarkkana.
Se oli aivan ihastuttava tapahtuma, ei ainoastaan sain haastatteluja tehtävääni, mutta kuuntelin liikuttuneena miten paljon nämä ihmiset olivat tehneet saadakseen asuinalueensa viihtyisemmäksi ja alue näytti kauniilta. Kunta oli laittanut istutukset, mutta asukkaat huolehtivat, että ne pysyvät kunnossa. Nyt he halusivat kutsua muita sunnuntai-iltapäivän viettoon ja kertoa toiminnastaan ja kannustaa heitä pitämään paikat kunnossa. He tekivät minuun suuren vaikutuksen. Ihailtavaa aktiivisuutta.
Läksin Saint Denistä iloisin mielin ja mielikuvani paikasta oli kovin toisenlainen kuin aamulla ennen vierailuani. Saavuin omaan kortteliini, jossa oli taiteiden festarit. Lähikatu oli suljettu ja se oli täynnä taiteenmyyntikojuja ja konsertteja ja runonlausuntaa. Nautin kupillisen kahvia kuunnellen reggaeta ja ostin pienen grafiikkateoksen.
Kaiken kaikkiaan tämä sunnuntai-iltapäivä oli oikein mukava, lämmintäkin oli yli 20 astetta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)