Kuulen ääniä...

Olen alkanut kuulemaan ääniä. Olen alkanut kuulemaan ääniä naapurista. Ihmeellistä. Tänä aamuna kuulin jonkun harjoittelevan pianolla ja toissayönä joku nauroi kello 01.56. Siinäpä ne koko syksynä kuullut äänet ovatkin. Asun hyvin hiljaisessa talossa. Äitinikin kysäisi käydessään täällä, että asuuko täällä ollenkaan muita, kun ei kuulu mitään.

Kyllä tässä talossa asuu muitakin, eli minulla on naapureita. Olen nähnyt heitä ja jonkun kanssa vaihdan pari sanastakin, mutta ennen kaikkea haistan ylä- ja alakerran naapureiden kokkaamiset. Aivan jumalaisia tuoksuja.

Viistosti alhaalla asuvat naapurit söivät terassillaan kun oli vielä lämmintä ja ne tuoksut tulivat aivan sohvalleni saakka. Joskus vilkaisin vaivihkaisesti parvekkeltani heidän kattauksiaan, olen siis kyttääjä, ja suunnittelin onkivani jonkun kananjalkasen heidän pöydältään. Heillä oli pitkiä sunnuntailounaita ja lopuksi sikarinpolttoa.

Katutason naapurit kokkaavat etnisempää keittiötä. Ihanat tuoksut valtaavat nenäni ja kuolareagoin joka kerta kun tulen kotiin ja menen ulos heidän ruoka-aikaan. Nämä tuoksut eivät tule sohvalleni saakka, hyvä niin, se olisi jo liikaa mikroruokailijalle. Joskus kohtaan tämän talouden rouvan ulko-ovella tupakalla, tai ainakin oletan hänen olevan kyseisen talouden rouva. Usein hänellä on vielä mukanaan punkkua lasillinen, ihan mihin aikaan tahansa päivästä.

Kaikki talossa kohtaavat tervehtivät toisiaan kohteliaasti. Onhan se vähintä mitä voi tehdä kohdatessaan tuntemattoman, joka liikkuu samoissa tiloissa. Käsittääkseni tervehtimisellä on toisenlainenkin tehtävä kuin kohteliaisuus. Sillä nuuskitaan, että millaisella mielellä ja asialla kohdattu on. Tervehdin kaikkia, ja jos joku ei oikein vastaa, niin epäilykseni heräävät. Ei siitä, että kohdattu ei ole kohtelias, vaan millähän asialla hän mahtaa liikkua talossa. Onko kenties vilunkia tapahtumassa?

Taloon ei periaatteessa pääse sisään kuin koodeilla, mutta varsinkin päivisin tänne pääsee sisään aika helposti. Asuntojen ovissa on vähintäänkin kolme lukkoa, joten avaamista riittää. Tässä talossa on toimistoja ja erinäisiä firmoja tuossa toisessa rapussa, joten täällä liikuskelee kaiken näköistä porukkaa. Tervehdin heitä kaikkia. Jos joku vain pälyilee ja luimuilee, eikä vastaa, niin se vaikuttaa epäilyttävältä. En toki tiedä mitä tehdä, mutta ainakin varmistan, että jälkeeni ovet tulevat hyvin kiinni. Kerran kävi niin, että samalla ovenavauksella kolme luimuilevaa miestä tuli sisään, eivätkä tervehtineet, pälyilivät vain piponsa alta. En avannut heille toista ovea. Teeskentelin, että olin unohtanut jotakin ja käännyin pois. Ainahan voin esittää ranskaa osaamattomaa ulkomaalaista, joka osaa vain tervehtiä.

Eli jos on liikkeellä pahat mielessä, niin varmasti pitäisi vaan tervehtiä reilusti, tulee luottamuksen tunne...Minulla ei olisi mitään vastaan, jos joku nipistäisi naapurini roskapussin, joka on ollut jo usemman viikon oven vieressä. Toki se on kierrätysroskaa, eikä haise. Joka tapauksessä tervehtiminen on tärkeää, tapahtui se sitten millä kielellä tahansa, ei sillä ole niin välillä vaikka suomeksi huitaisisi päivää, kunhan osoittaa reilun mielensä ja aikeensa.

Kun nyt olen kovasti kertonut naapureistani, niin laitan kuvan omasta asunnostani, olen intaantunut hankkimaan kukkia ja sen sellaista. Ihan viihdyn mukavasti.

Mennään bussilla!

Olen tänään ajellut koko päivän bussilla. Pariisin bussiverkosto on kattava ja mikäs on ajellessa kun on kuukausikortti eikä ollut kiirettä! Täytyy sanoa että, kaupunki näyttää hyvin erilaiselta kuin metroperspektiivistä... Tosin bussikartta on hiukkasen haastavampi kuin metrokartta, mutta mitäs väliä sillä oli kun mulla ei ollut tarkkaa päämäärää, sen kun hyppäsin seuraavaan bussiin. Välillä käväsin kahvilla  tai syömässä ja lopuksi glögillä.

Pääsin kunnolla tarkkailemaan eri kaupunginosia, kovin näkyy paroni Haussmannin vaikutus tässä kaupungissa. Kyseinen henkilöhän puratti keskiaikaisen Pariisiin ja rakennutti uudenlaisia asuintaloja, eli näitä vaaleita, alle 35 metriä korkeita kerrostaloja. Tietenkin hän myös rakennutti suuret bulevardit ja uudisti viemäriverkkoa, mikä varmasti oli aikoinaan erittäin hyvä päätös. Pariisi on nyt kaunis 1800-lukulainen kaupunki. Tosin aika tasaisesti haussmanilainen, viehättävä sellainen kuitenkin.

Jossakin vaiheessa iltapäivällä näin viehättävän näköisen kirkon yhden bussipysäkin lähettyvillä ja menin kirkkoon sisälle. Siellä oli hautajaiset, käännyin aika äkkiä takaisin kadulle ja hyppäsin seuraavaan bussiin.
Menin sitten kahville.

Kauppiksen tämän päivän tunnit oli peruttu omien kurssieni osalta, siksipä villisti ajelin onnikalla kylää ristiin rastiin. Kiva päivä.

Glögi

Eilen avattiin Champs-Élyséen joulutori. Maistoin siellä paikallista glögiä. Se maistui amarettomaiselle.

Beaujolais Nouveau

Eilen saapui Beaujolais Nouveau-viini. Kävin maistamassa. Se on mielestäni mehuista ja mutkatonta tänä vuonna.

Kuka haluaa mennä naimisiin poikani kanssa?

Olen koukussa. Olen koukussa ohjelmaan, jonka nimi on Kuka haluaa mennä naimisiin poikani kanssa. En seuraa yleensä BB:tä, en Maalaisjussille morsianta tai vastaavia, mutta nyt olen tiukasti telkkarin ääressä kun viisi äitiä etsivät pojillensa puolisoa yhteistyössä poikien kanssa. Tai jotakin sinne päin.

Oikeastaan ohjelma on mielestäni niin rajamailla, että ihmettelen miten sitä edes näytetään. Rehellisesti sanoen, en voi edes uskoa, että se on totta tai että siinä olevat henkilöt ovat oikeita, eikä näyttelijöitä, mutta silti katson sitä ja se tulee taas tänä iltana. Näen ohjelman äitien ja poikien suhteen olevan erikoinen.

Viimeksi yksi pojista kysyi yhdeltä morsmaikkukandidaateista, että onko hän mies. Mitäh? Kun naiselle oli tehty niin paljon kauneusleikkauksia, niin se aiheutti epäilyksiä. Poika pyysi anteeksi tytöltä äitinsä käskystä. ÄITINSÄ KÄSKYSTÄ! Voi hyvä luoja. Ja tyttö haluaa jatkaa kilvassa mukana. Minä ihmettelen.

Entä sitten ohjelman macho-tyyppi? Oi joi. En voi edes kuvailla miten hän kohtelee kandidaatteja ja miten hänen äitinsä on täysin poikansa takana sataprosenttisesti ja kaiken lisäksi hän haluaisi, että yksi kandidaateista suurentaisi rintojaan, että hänen poikansa voisi kävellä rannalla tämän kanssa. Huh huh!

Ja miten minä olen jäänyt koukkuun tähän ohjelmaan? Kaikkien näitten vuosien jäljeen ilman tositelkkariohjelmia, nyt sitten retkahdin. En voi kuin ihmetellä voimakkaasti. Enää pari tuntia, niin se alkaa...

Ulkomailla oleskelu avartaa.
 

ESCE on avannut mielensä

Koulu, jossa olen erasmusvaihdossa on Ecole Superieure du Commerce Exterieure eli ESCE. Se on yksityinen kauppakorkea ja ymmärtääkseni sen opiskelijat maksavat noin 8000 euroa vuodessa lukukausimaksua. Se on mielestäni  paljon, hyvin paljon, mutta sijoitus tulevaisuuteen, kuten eräs opiskelija mainitsi.

Kurssitarjonta on laajaa ja opiskelu on kontrolloitua meikäläisen näkökulmasta. Merkittävä ero mielestäni on kaikilla kursseilla oleva pakollinen läsnäolo, jos on poissa, pitää tuoda joko lääkärintodistus tai kurssiarvosanasta vähennetään tietty prosenttimäärä sen mukaan kuinka paljon olet ollut poissa. Muistaakseni kaksi tai kolme poissaoloa ilman lääkärintodistusta alentaa jo niin merkittävästi arvosanaa, että on aika mahdotonta päästä kurssista läpi.

Mksi ihmeessä opettajat ja koulun hallinto haluavat, että kursseilla käydään? Koska siellä osallistutaan keskusteluun! Näin on. Se on hyvin yksinkertaista. Varsinkin kielten tunneilla, näen että on enemmän kuin tarpeellista ilmaista itseään suullisesti ja näin ollen täytyy olla paikalla, että pystyisi puhumaan muiden kanssa ja että opettaja kuulee tuotetun puheen, jotta hän saa kuvan siitä, mitä opiskelijaa osaa ja pystyy näin arvioimaan suorituksen. Henkilökohtaisesti en näe mitään syytä, miksi en kävisi tunneilla, tietenkin joskus voi tapahtua jotakin ennalta odottamatonta, mutta se on asia erikseen.

Tämän koulun innovatiivisuus on omaa luokkaansa. Mielestäni ESCE on toteuttanut jo LUTin Open your mind-ideaa jo kolme vuotta. Se alkoi tarjota opiskelijoilleen valinnaisia kursseja, joista toisen ja neljännen vuoden opiskelijoiden täytyy valita kaksi.  Heidän on kokonaisuudessaan suoritettava neljä valinnaista kurssia. Ja mitä kursseja! Olin aivan ällistynyt kurssitarjonnasta kun näin listan ensi kerran. Tarjolla on kursseja, kuten Intia tänään, Muodin historia, Filologia, mytologia ja viestintä nyky-yrityksessä, Nykytaide, Viinitietous- ja talous ja lista jatkuu mitä mielenkiintoisimmilla teemoilla. Itse valitsin kurssit Katseita kaupunkiin ja Nykytaide, luovuus ja yritys ja olen ollut enemmän kuin tyytyväinen valintoihini. Sieltä löytyy kyllä lähempänä kauppatieteitäkin olevia kursseja, kuten Markkinointi ja kestävä kehitys tai Onnistuminen Italian markkinoilla. Kolmessa vuodessa kurssitarjonta on kolminkertaistunut.

Olen kysellyt ranskalaisilta opiskelijoilta mitä mieltä he ovat kursseista ja kaikki, joilta olen kysynyt, ovat olleet erittäin tyytyväisiä. Heidän mukaansa ne tuovat uutta näkökulmaa ja voi valita jotakin mikä tosiaan kiinnostaa. Kurssien opettajina toimii koulun omia opettajia ja vierailevia asiantuntijoita. Omasta kokemuksesta voin suositella enemmän kuin lämpimästi näitä valinnaisia. Sieltä löytyy myös englanninkielisiä kursseja. Olen ymmärtänyt, että ESCE on ensimmäisiä kauppakouluja Ranskassa, jotka tarjovat tälläisia kursseja osana omassa ohjelmassaan. Mikä innovatiivisuus! Aivan upeata. He ovat avanneet mielensä!

Kävin 70-luvun Pariisissa

Viime perjantaina mulla oli vapaapäivä. Kävin ostamassa piirustuslehtiön ja kaksi sivellintä Edgar Quinet metroaseman läheltä. Ostosten jälkeen menin kahville, oli lempeä syyssää.

Kahvila, johon menin on ajaton, se on varmasti ollut samanlainen jo kymmenien vuosien ajan. Vieressäni istui pohjoisafrikkalainen iloisesti tukuisa mies poltellen paksua kuubalaista sikaria. Hänellä oli sammarit, ruskeat niin kuin 70-luvulla konsanaan. Odottelin tarjoilijaa, kun kahvilassa alkoi soida 70-luvun telkkarisarjan Pyhimyksen koskettava ja melankolinen tunnusmusiikki, dim dim di dim, dim dim di dim.  Yhtäkkiä tunsin olevani 70-luvulla. Täysin ja totaalisesti. Kadulla käveli värikkäästi pukeutunut nainen, enkä nähnyt juuri sillä hetkellä yhtään autoa. Pyörittelin käsissäni kahta sivellintä ja olin aivan omassa aikaputkessa. Säikähdin melkein kuoliaaksi kun tarjoilija varovaisesti selkäni takaa kysäisi mitä haluaisin tilata. Hän sanoi, ettei halunnut pelästyttää ja että näytin olevan aivan jossakin muualla. Tulin takaisin 2010-luvulle sydän jyskyttäen tuhatta ja sataa.

Se oli maaginen retki.

Harrastuksia Pariisissa



Ensimmäinen harjoitustyöni kuvanveistossa, oma käsi.



Näin lomaviikon jälkeen on taas totuttauduttava hetki, ennen kuin pääsee arkirytmiin takaisin. Tuntuu hitaalta. Kiertelin viime viikon taidemuseoissa ja kahviloissa, se oli mukavaa. En ole aivan kaikkia kiinnostavia näyttelyitä vielä nähnyt, joihinkin on niin pitkät jonot, etten jaksa toistaiseksi jonottaa. Lippujahan voi varata etukäteen, mutta niin hurjiin sitoumuksiin en ole vielä valmis, että tietäisin seuraavana päivänä mihin innostun lähtemään.

Kuvataidetta olen harrastanut täällä oman mittapuuni mukaan runsaasti, kursseilla ja näyttelyissä. Tosin en ole vielä löytänyt hetkiä, että menisin vaikka puiston laitaan piirtelemään. Toisaalta minua ei kiinnosta tällä hetkellä vaatteet päällä olevat ihmiset, puhumattakaan maisemistä tai asetelmista. Alastoman ihmisen piirtäminen on lumoavaa. Elävän, alastoman mallin löytyminen voi olla hankalaa, jos kadulta sellaisita yrittää etsiä. Koitin tässä yhtenä päivänä etsiä netistä kuvaa alastomasta ihmisestä ja löysinkin... mutta ne eivät oikein vastanneet sitä mitä halusin, sieltä löytyi erityyppisiä poseerauksia, mutta kovin pornahtavia. 

Alaston nainen, 30 minuuttia

Kuvissa on joitakin harjoitelmia kuvanveistosta ja elävän mallin piirustuksesta. Jotkut poseeraukset kestävät minuutin ja toiset jopa 45 minuuttia. Itse pidän minuutin mittaisista poseerauksista, silloin en ajattele liikaa, annan vain kynän kulkea.

Alaston nainen, minuuutti



Alaston nainen, jokunen minuutti

Kuvien alla on kerrottu kuinka kauan oli aikaa tehdä piirros. Kaikki piirustukset ovat jääneet kesken, kotonahan voisí viimeistellä niitä, mutta olen jättänyt ne sellaiseksi kuin ne poseerauksen päättyessä olivat. Kurssit ovat olleet erittäin antoisia, voisin jatkaa niitä täällä Pariisiissa aivan hyvin seuraavan keväänkin. Aion jatkaa näitä harrastuksiani Lappeenrannassa, olen oppinut valtaisasti tämän syksyn aikana. Elämä lyhyt, taide pitkä.

Alaston mies, yli tunti